Jorma Mäntylän idea palstallaan (KU 10.3.) on hyvä, mutta toteutus osittain keinotekoinen ja pilaa hyvää ideaa.
On totta, että kokoomus kulkee lainahöyhenissä ja itse asiassa sylkee oman historiallisen perinteensä päälle. Tämä puoli asiasta on kuitenkin myös osa sitä viihteellistynyttä politiikan tekemistä, jonka säännöillä valitettavasti joutuvat toimimaan nykyään kaikki politiikan kentän pelaajat.
Sen sijaan kokoomuksen politiikan yhdistäminen kansallissosialistisen Saksan politiikkaan, sillä tavalla kuin Mäntylä asian selittää, vie pohjaa kritiikin arvovallalta. Pitää muistaa, että diktatuureilla on aina ollut omat tapansa manipuloida. Yhtä lailla Stalinin ajan Neuvostoliitossa NKP puhui jyrkällä äänellä työväenluokan nimissä samaan aikaan, kun miljoonat työtätekevät olivat joko leireillä tai hengettöminä NKVD:n pikatuomioiden uhreina.
Historiallisia tosiasioita ei siis saisi sekoittaa liikaa eikä niin epäloogisesti, että lukija alkaa epäillä sekä kirjoittajan motiiveja että kykyä analyysiin. Jos arvostelemme kokoomusta meidän pitää kysyä pikemminkin, mihin se on hukannut Lapuan liikkeen, IKL:n ja ”Mäntsälän kapinan” perinnön. Alun perin monarkistinen puolue on joutunut vääntäytymään olemassaolon taistelussa niin moneksi, että alkuperäisestä ideasta ei ole jäljellä kuin yksi: vasemmistolaisen solidaarisen ja sosiaalisen yhteiskuntanäkemyksen vastustaminen – myös kepulikonsteilla.
Toinen asia. Mäntylä minusta omituisella ja itse arvostelemaansa propagandistiseen tapaan piikittelee Vasemmistoliiton entistä puheenjohtajaa Suvi-Anne Siimestä mainitsematta häntä nimeltä. Tällainen voi olla hyvää pakinointia, mutta ei hyvää poliittista journalismia. Mainitaan reilusti nimet, jos jonkun tekemisistä halutaan jotakin sanoa! Diktatuureissa on kyllä ollut käytäntönä ”laki muiston tuomitsemisesta” eli entisen hallitsijan nimenkin unohtaminen, mutta demokratiaan tällainen periaate ei sovi.