Ritva Kokkola: Kaupunginjohtajan kuolema. Myllylahti Oy 2008.
Ritva Kokkola on nopeasti edennyt dekkarinkirjoittajan urallaan suuntaan, jota voi pitää kulkemisena kohti tietynlaisena perusdekkarismina. Tämä hyvässä mielessä sanottuna.
Kokkola osaa kohottaa tekstiinsä välihuipennuksia. Niitä riittää liki jokaisen luvun loppuun. Teko on kunnioitettava, sillä se vaatii aivotyötä enemmän kuin kerrontansa juoksuttaminen yhtä soittoa, tasatahtia alusta loppuun.
Kaupunginjohtajan kuolema on kirjoittamista muissa muodoissa pitkän harrastaneen kemiläisopettajan toinen dekkari. Ensimmäinen, Lukukauden loppu sijoittui myös Kokkolan kotikaupunkiin.
Esikoisteoksessa keskiössä oli koulumaailma. Toisessa kirjassaan Kokkola liikkuu kotikaupungin kunnallispolitiikan – toki kuvitteellisen – piirissä.
Kokkolan esikoisteoksen myönteisiin piirteisiin lukeutui eräänlainen hienotunteisuus. Linja jatkuu uutukaisessakin.
Esikoisessa Kokkola verhosi murhan lumipeitteeseen. Nyt veren kaihtaminen on johtaa siihen, että hän käyttää paljon lukijan aikaa sen selvittämiseen, onko murhaa ollenkaan tapahtunut.
Kaupunginjohtajan yllättävä kuolema osoittautuu loppujen lopuksi tapahtuneeksi ”toisen käden kautta” ja näin ainekset kunnallispolitiikan ikävimpien koukeroiden setvimiseen ovat valmiit. Pienuudestaan huolimatta pohjoisessa merenrantakaupungissakin näitä koukeroita riittää.
Kiinteistö- ja kaavoitusbisnestä, kabinettipolitiikkaa, kaiken kaikkiaan raadollista, mutta niin arkista kunnan asioiden hoitamista. Niinkin kirjoittajan kaupunginjohtajan mystisen murhan ympärille kietomaa juonta voi kuvata.
Kokkola osoittautui Lukukauden lopussa koulumaailman asiantuntijaksi, opettaja kun on.
Kaupunginjohtajan kuolema puolestaan kertoo, että hänelle on tuttua yhteiskunta laajemminkin kuten myös politiikka. Paikallispolitiikan tuntemuksensa Kokkola osoittaa ja – ehkä hienotunteisuuttaan jälleen – hämärtää, mutta viittauksissaan kotimaan, maailmankin ajankohtaisiin tapahtumiin hän antaa palaa.
Erityisen tarkasti Kokkola tuntuu seuranneen maailman ja kotiseutunsa tapahtumia ympäristön tulevaisuudesta huolestuneen maapallon ja Kemin asukkaan näkökulmasta. Viittaukset uutisvälineistä tuttuihin ajankohtaisiin tapahtumiin ovat järjestään osuvia. Esimerkkejä tästä: ….Ydinvoimalan tontti oli jo uusiin karttoihin merkitty…
Kokkolan kirjoitustapaan vaikuttaa halu viedä pääasian, murhatutkimuksen, rinnalla useampiakin muita tarinoita. Niitä kirjassa on rikostutkijan perhe-elämästä lähtien, ja mikä hienointa, ne eivät ole mitenkään irrallisia. Tämä on välttämätöntä. Muutenhan ne saattaisivat ”asiaankuulumattomina” jopa pitkästyttää osaa lukijakunnasta.
Ihmissuhteiden kuvaamisella on näiden sivutarinoiden juoksutuksessa melkeinpä pääosa. Siinä Kokkola onkin aika haka.