Jukka Parkkari kirjoitti hengenheimolaisensa Ohto Mannisen innoittamana jälleen kaunaiselta haiskahtavan jutun (VL 09. 01.). Otsikkokin oli muotoiltu niin, että asiaan perehtymättömät saavat varmasti lisää vahvistusta pahimpiinkin uskomuksiinsa.
Historian harrastajana tunnen jotenkuten molempien herrojen ajatuksenjuoksua ja totean, että Neuvostoliitto ei missään olosuhteissa uhannut Suomea tai Ruotsia ennen sotia. Toki se edellytti, että näitä maita ei käytetä hyökkäykseen tai sen valmisteluun Neuvostoliittoa vastaan.
Kun talvisota sittemmin syttyi, oli se jo seurausta siitä, että Saksa oli aloittanut sodan Keski-Euroopassa ja sillä oli pitkälle meneviä suunnitelmia koko Euroopan ja maailmankin varalle. Nyt oli vain ajan kysymys, milloin Suomelle tarjoutuisi tilaisuus ottaa osaa sotaan tavalla tai toisella Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Olihan ainakin yksi Suomen hallituksen jäsen saanut salaista tietoa Saksasta jo vuonna 1938, että Saksa tulee järjestelemään Eurooppaa uudelleen ja Suomella tulee olemaan siinä oma tärkeä tehtävänsä.
Jo ennen tuota salaista tietoa Suomi oli ryhtynyt kesällä 1937 hämäräperäiseen sotilaalliseen yhteistyöhön Saksan kanssa sallimalla saksalaisten sotilastekniikan asiantuntijoiden tulla Suomeen kehittämään ja järjestämään posti- ja lennätinlaitoksemme viestintäjärjestelmiä Saksan järjestelmiin yhteensopiviksi.
Neuvostoliitto sai näistä toimista vihiä ja sen takia se varasi esikuntiensa kassakaappeihin luonnollisesti erinäisiä suunnitelmia mahdollisen maataan kohtaan suuntautuvan vihamielisen toimen eliminoimiseksi. Stalinin hallinnolta olisi ollut anteeksiantamatonta, jos tällaisia suunnitelmia ei olisi ollut. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Neuvostoliitto olisi halunnut ilman vakavaa syytä hyökätä naapureidensa kimppuun. Sen takia historian näistä osista kertominen isoin otsakkein on joutavanpäiväistä, koska jutusta ei selkokielisesti selviä sotasuunnitelmien todellinen tarkoitus.
Tällaisia suunnitelmia on kaikilla mailla pahimman varalle eikä se tarkoita sitä, että heti tai myöhemmin oltaisiin kevytkenkäisesti hyökkäämässä naapureiden kimppuun.
Josef Stalin oli Suomen itsenäisyysasiakirjan yksi allekirjoittajista, ja hän varmasti kunnioitti antamaansa lahjaa elämänsä loppuun asti. Sen sijaan ahdasmielisimmät Suomen porvarit eivät pystyneet käsittämään, että Neuvosto-Venäjän kommunistit kykenivät lahjoittamaan kokonaisen valtion Venäjästä erilleen. Tämän takia Suomen ääriporvaristo halusi sodan ja useampiakin, jotta kansalle saataisiin sisäiseen ja ulkoiseen käyttöön peitetarinoita muka raskailla sodilla saavutetusta itsenäisyydestä.
Jukka Parkkarin kynän jälki tulee parhaiten esille, kun hän kirjoittaa syksyisistä sienimetsistä. Uskon, että myös monet muut ilahtuisivat, jos hän malttaisi pysyä tällä parhaiten hallitsemallaan kirjoittamisen alueella.