Friedrich Engels on aikanaan osuvasti kuvannut kapitalistisen järjestelmän talouslamaa sanomalla, että markkinatalouden ratsukko on kilpailussa suistunut esteellä päistikkaa, koska se ei ole jaksanut ylittää markkinatalouden synnyttämää liikatuotantoa.
Talouskriisi on tuotteiden kysynnän hiipumista. Jos tuotteita kuten esimerkiksi autoja tarjotaan myyntiin liikaa, niiden kysyntä romahtaa. Kun tuotteita ei enää tarvitse tehdä lisää, tuotantolaitoksia joudutaan sulkemaan tai ajamaan konkursseihin, jolloin pääomatuloilla elävien taloudellinen tilanne heikkenee.
Myös työntekijöiden talous heikkenee, koska he jäävät ilman palkkaa, kun heitä siirretään pakkolomille tai heille annetaan lopputili. Näin tuotetuille hyödykkeille löytyy entistä vähemmän maksukykyisiä ostajia. Tässä keskinäisten riippuvuuksien verkostossa tuotannon ongelmat muuttuvat yleiseksi talouselämän lamaksi.
Koska tuotannon tehokkuuden takia markkinoille on tullut liikaa tavaraa, ja se on johtanut taloudelliseen lamaan, elvytystoimien tulee suunnata ilmiön perussyyhyn eli liikatuotantoon. Pakkolomat ja irtisanomiset vähentävät liikatuotantoa, mutta ne kohdistuvat epätasaisesti. Toiset joutuvat puille paljaille, toiset ostelevat alihintaisesti omaisuutta ja kartuttavat varallisuuttaan.
Säätelemätöntä kapitalistista vaihtoa on ohjailtava yhteisten hyvinvointiehtojen pohjalta. Nyt jos koskaan tarvitaan yhteishenkeä ja solidaarisuutta ei vain oman maan rajojen sisällä, vaan myös kansainvälisesti, koska elämme globaalissa taloudessa. Liikatuotanto on poistettavissa organisoimalla uutta elämäntapaa ja tuotantoa.
On selvästi tuhoisaa, jos valtion hallinnon tehokkuusohjelmaa jatketaan tällaisen taantuman aikana. Eivät ministerit voi ehdottaa yksityissektorin työnantajia pitämään mahdollisimman pitkään työntekijöitään leivän syrjässä, jos he itse irtisanovat tuhansia työntekijöitä sen varjolla, että yksityissektorille riittäisi tulevaisuudessa työntekijöitä. Yksityissektorillahan on jo liikaa työntekijöitä. Lama lisää koulutus-, sosiaali- ja terveydenhoidon tarvetta ja ne on yhteisesti rajoitettava.
On tietoisesti ponnisteltava tutkimuksen ja koulutuksen uudelleen suuntaamiseksi ja työvoiman siirtämiseksi uusien tuotantomuotojen kehittämiseen. Tarvitaan rohkeita resurssien siirtoja esimerkiksi kerskakulutuksesta kestävämpien ja vähäpäästöisten autojen suunnitteluun tai aseteollisuudesta perusteollisuuden tai ilmastomuutosta estävien energia- ja tuotantomuotojen etsimiseen. Kehitysmaiden vesi-, terveys- tai kuljetusongelmien ratkaisemisessa on paljon tehtävää.
On elvytettävä infrastruktuurin rakentamista, kuten liikenneväyliä, on huolehdittava perustoimeentulosta kuten siitä, ettei vuokralla asuminen tule liian kalliiksi. On ennenkin säädetty vuokrakattoja koskevia lakeja. On huolehdittava todellisesta pääomasta, ihmisistä. On paljon tekemisen muotoja, joihin kaikki väestönosat voivat osallistua köyhtyneinäkin.
Joukossamme on myös niitä, joilla on rahaa. Mutta hekin ovat riippuvaisia meistä köyhemmistä kansalaisista ja yleisestä terveydentilan ja hyvinvoinnin ylläpitämisestä. Tuotannon ja sijoitusten järkeistämiseksi pääomien haltijain määräysvaltaa on vähennettävä.
Lakkautetuiksi esitetyt tuotantolaitokset on lunastettava valtiolle, joka antaisi ne yritysten henkilökunnan omistukseen ja määräysvaltaan. Sen tehtävänä olisi järjestää tuotanto niin, ettei liikatuotantoa synny. Yhtenä keinona on työajan yleinen lyhentäminen.
Kamppailua talouslaman voittamiseksi ja työntekijäin sekä toimihenkilöiden oikeuksien ja toimeentulon puolustamiseksi ei voida käydä pelkästään kansallisvaltion puitteissa, vaan taistelu on globalisoitava, kuten työväenliike teki taistellessaan 8-tuntisen työpäivän, parlamentaaristen oikeuksien ja sosiaaliturvan puolesta 1900-luvun vaihteessa.
Jotta uusliberalismin haitat saadaan poistettua ay-liikkeen ja poliittisen vasemmiston on ryhdyttävä kansainvälisesti samanlaiseen taisteluun, jota käytiin kahdeksantuntisen työajan ja eduskuntauudistuksen puolesta. Poliittisille päättäjille on kohdistettava kaikkien kansalaisten painostus ja välitettävä viesti oikeudenmukaisen yhteisön säilyttämisen välttämättömyydestä.