Lasten ja aikuisten kohtaaminen päiväkodissa ei ole itsestäänselvyys

Suomalaisissa päiväkodeissa on tekemisen ja tekemättä jättämisen vapaus, harvassa työssä voi tehdä itse niin paljon valintoja.

Päivähoidollemme kuuluu huonoa monessa mielessä. Muun muassa päivähoidossa työskentelevien koulutustason vaatimuksia on laskettu tietoisesti ja siitä on ollut odotetut, mutta ei-toivotut seuraukset. Huomioitava on, että osa vähemmän koulutetuistakin on aidosti hyviä työssään, mutta seassa on todella välinpitämättömiä ja tylyjä hoitajia.

Päiväkodissa on päivän mittaan lukuisia tilanteita, joissa aikuinen voi valita, mitä hän tekee. Hoitaja voi lähestyä lapsia ja hakeutua aktiiviseen vuorovaikutukseen vaihtoehtoisesti hän voi olla fyysisesti tai psyykkisesti poissaoleva.

Marjatta Kalliala tutki pienten lasten elämää helsinkiläisissä päiväkodeissa, tutkimus on koottu kirjaan Kato mua! Kohtaako aikuinen lapsen päiväkodissa (Gaudeamus 2008).

– Oma tutkimukseni on osa laajempaa Kengu-Ru-hanketta, jossa tavoitteena oli alle kolmevuotiaiden lasten hyvinvoinnin lisääminen päiväkodeissa, Kalliala kertoo.

Kengu-Ru on viittaus Nalle Puhin Kenguun ja Ruhun, jossa aikuinen ottaa lapsen tarvittaessa pussiinsa turvaan.

ILMOITUS

Ikuinen
selitys

– Ryhmäkokoa pidetään meillä selitysautomaattina, jonka varjolla voidaan sanoa, että jos meillä vain olisi pienemmät ryhmät niin kaikki olisivat osaavia, motivoituneita ja kaikilla olisi korkea työmoraali. Voimme ajatella, että nyt kun meillä on tämän kokoiset ryhmät, niin ei oikein voida tehdä mitään. On tärkeää katsoa niitä kohtia, joissa voimme tehdä jotain, tässä ja nyt. Eli kiinnittää huomio tekojen mahdollisuuteen, Kalliola kiteyttää.

Kalliola kiinnitti erityisesti huomiota niihin tilanteisiin, joissa aikuisella on paljon valinnan varaa, kuten vapaaseen leikkiin ja ulkoiluhetkiin.

– Leikki on toimintaa, joka luontevasti taipuu vuorovaikutuksen sisällöksi. Vuorovaikutuksella täytyy aina olla jokin sisältö.

Kengu-Ru-hankkeeseen osallistui kuusi päiväkotia, lisäksi mukana oli viisi verrokkiryhmää. Kengu-Ru-ryhmissä oli tarkoitus tapahtua edistystä ja verrokkiryhmissä hoidon tason piti pysyä samana. Toisin kuitenkin kävi, joissakin Kengu-Ru-ryhmissä tapahtui selvää edistystä, mutta verrokkiryhmien hoidontaso laski.

Toiminnan
havainnointia

Tutkimuksen olennainen tavoite oli tehdä lapset näkyviksi. Tämä tarkoitti sitä, että lapsia sekä hoitohenkilökuntaa havainnoitiin ryhmissä. Havainnoinnissa kiinnitettiin huomiota siihen miten lapsi sitoutuu toimintaan. Onko hän kiinnittynyt tekemiseensä vai kuljeskeleeko ympäriinsä löytämättä mitään mikä kiinnittäisi hänen huomionsa, kuten leikki tai leikkikaveri.

Aikuisia havainnoitiin aivan yhtä intensiivisesti, seurattiin, miten herkkävaistoisesti he toimivat vuorovaikutuksessa lapseen ja miten taitavasti aktivoivat lasta. Havainnoinnissa huomattiin, että lapset jäävät helposti ohjatun tekemisen jalkoihin. Heidän tekemisiinsä ja sanomisiinsa ei vastattu lapsen vaan aikuisen tasolla.

Kengu-Ru-ryhmien aikuisille Kalliola piti leikkikoulutusta ja puhui aikuisen roolista. Erityisen tärkeäksi nousee aikuisen herkkyys aistia lapsen tunnetiloja ja tarpeita. Palautekeskusteluissa ryhmien työntekijöille kerrottiin, miten he todellisuudessa työssään toimivat.

Aikuisilla on valta, mutta sitä käytetään usein väärin. Aikuisten tulisi reagoida lasten tekemisiin ja puheisiin, olla läsnä.

– Kanavan vaihtaminen on tyypillistä aikuisille. Päiväkotien hoitohenkilökunta huutaa ja puhuu aikuisten asioita lasten päiden yli, kuvitellen, ettei sillä ole merkitystä. Jokaisen työntekijän täytyy kohdata ja nähdä lapsi, eikä kenenkään työpanosta pidä väheksyä Kalliala tiivistää.

Yhdessä Kengu-Ru-ryhmässä tapahtui hankkeen aikana merkittävää edistymistä. Kyseisessä päiväkodissa korostettiin, että tämä hanke oli erittäin tärkeä heille.